Runon taajuudella Silja Kejosen kanssa

Tykkään lukea runoja samaan tapaan kuin syödä näkkileipää. Satunnaisesti, paljon kerralla ja mieluiten teen kanssa.

Itse en saa tyydytystä siitä, että jäisin kovasti arvuuttelemaan runon merkitystä. Pidän melko selkeistä runoista, niistä joiden merkityksen tajuaa. Lempirunoilijani on ehdottomasti Eeva Kilpi. Rakastan sitä yksinkertaista rehellisyyttä, joka on ilman kikkailua yhtä aikaa runollista, kaunista, herkkää ja kantaaottavaa.

Runoissa tykkään sanaleikkejä enemmän juuri ”runouden taajuudesta”, siitä jännästä tunteesta ja aaltopituudesta, jossa maailma nähdään jotenkin hitaammin, tarkemmin tai vinksahtaneemmin kuin vaikkapa romaaneissa. Haen runoista vaikutteita, sitä että omatkin aivoni virittyvät uudelle taajuudelle.

Luen runoja tietysti myös kirjoittajana. Runoilija Silja Kejosen ensimmäinen kokoelma Vihkilumen talo oli erityisesti siinä mielessä inspiroivaa luettavaa.

Kuinka ammattimaista, ajattelin lukiessani. Ottaa nyt niin selkeä ja kuvallinen maailma kuin kasvit ja sekoittaa se arkipäivään, elämään, kuolemaan, sukupolvien jatkumoon. Tuloksena on kauniita, hengittäviä, ajattomia ja silti raikkaita runoja. Tähän tapaan:

Nainen astuu aina

samaan tarhaan nukkumaan

missä paikkojen nimet kuten Jääli

Kiiminki

Ii

tuntuvat oikeilta

kukilta.

Teksti & kuva: Jenni Arbelius

Silja Kejonen: Vihkilumen talo. Otava. 2017.

Liity Kirjavallanlumouksen listalle!

Liity nyt ja tiedät aina mitä lukea.

Sähköpostisi on turvassa. Voit poistua listalta milloin tahansa.

Copyright © 2017 2017. All rights reserved.
Proudly powered by 2017. Theme 2017 made by FitWP.